Naisten kehoa ympäröi usein hormonaalinen pintarasva, jota on erityisen vaikeaa laihduttaa tavanomaisen painonpudotuksen avulla. Hypoxissa käytössä on yli– ja alipainehoitoja, jotka ovat omiaan juuri tämän tyyppisille ongelmille. Alipaine– eli vakuumihoito edistää verenkiertoa iho– ja rasvakudoksissa ja parantaa hapen ja ravinteiden kulkeutumista kudoksiin. Ylipainehoito taas auttaa poistamaan nestettä ja verta rasvakudoksista ja edistää lymfakiertoa. Ajan saatossa iho menettää myös kimmoisuuttaan ja lisäksi suurin osa naisista kärsii muhkuraisesta selluliitti-ihosta, jonka hoitoon Hypoxin on todettu olevan ainoa ei-invasiivinen menetelmä.
Reidet, peppu, lantio, vatsanseutu ja vyötärö… HYPOXIn avulla rasvanpoltto on mahdollista kohdentaa halutuille alueille täysin luonnollisesti rasvanpolttoliikunnan ansiosta!
Naisilla perinteiset ongelma-alueet ovat alavartalolla,mutta valitettavasti perinteinen painonpudotus kohdistuu kuitenkin ensisijaisesti ylävartaloon, jolloin kehon mittasuhteet muuttuvat korostaen ongelmakohtia entisestään. Hypoxi-treeni keskittää rasvanpolton tarkkaan. Jos ongelma-alueena on esimerkiksi reidet, niiden pienentyminen kolminkertaistuu verrattuna tavalliseen liikuntaan. Ympärysmitan pieneneminen jatkuu myös toisella ja kolmannella hoitojaksolla, mikäli kehossa on edelleen ylimääräistä rasvaa.
Hypoxi-jaksot suunnitellaan aina koulutetun ohjaajan kanssa asiakaskohtaisesti ja yksilöllisesti. Suunnitelmaa noudattamalla vaikutukset ovat yleensä nähtävissä jo noin neljässä viikossa. Jakson pituus määräytyy lähtötilanteen ja tavoitteiden perusteella ja paras tulos saavutetaan yhdistämällä Hypoxi-jaksoon ohjaajan laatima ruokavalio.
Asiakkaiden kokemuksia Oriveden HYPOXIsta:
- Näkyviä tuloksia jo 4 viikossa
- 3 X paremmat tulokset kuin tavallisella liikunnalla
- Perustuu kevyen liikunnan ja alipaineen yhdistelmään
- Vähentää tehokkaasti selluliittiä
- Polttaa tehokkaasti sisäelinrasvaa
- Naisille ja miehille, kunnosta ja iästä riippumatta
- Luonnollinen menetelmä
- Tutkitusti toimiva menetelmä
- Tuloksia on helppo ylläpitää
- Henkilökohtainen ohjaus ja ruokavalioneuvonta
- HYPOXIssa käydään jaksoittain
- Ohjaaja on aina studiolla sinua varten!
- Urheilijat voivat hyödyntää HYPOXIa nopeampaan palautumiseen
- HYPOXI soveltuu myös kuntoutukseen ja lipoedeman hoitoon