Potilaiden antaman palautteen mukaan Hypoxi on osoittautunut tehokkaaksi pre- ja postoperatiivisessa käytössä, eli sekä ennen leikkausta, että sen jälkeen. Esimerkiksi polvinivelleikkauksissa on havaittu parantunutta liikkuvuutta goniometrillä mitatessa. Potilaat ovat myös ilmoittaneet erilaisten kiputilojen vähenemisestä. Hypoxin käytöllä on havaittu välittömiä vaikutuksia myös turvotuksen vähentämisessä.
Ennen leikkausta Hypoxi voi auttaa esimerkiksi turvotuksen vähentämisessä tai tarvittaessa painonpudotuksessa. Postoperatiivisen kuntoutuksen parhaat tulokset taas saavutetaan, kun Hypoxi aloitetaan leikkauksen jälkeen heti kun mobilisaatio on sallittua. Hypoxi on myös osoittanut tehokkuutensa liikkuvuuden parantamisessa ja nivelkipujen vähentämisessä, vaikka leikkauksesta olisi kulunut pidempikin aika.
Potilaiden antaman palautteen perusteella Hypoxi on osoittanut suotuisia vaikutuksia eri Tule-oireyhtymien ja kipuoireyhtymien oireiden helpottamisessa, erityisesti keski- ja alavartalon alueilla.
Asiakaskokemusten perusteella HYPOXI-menetelmällä on positiivinen vaikutus myös eri tuki- ja liikuntaelinoireyhtymien oireiden lievittämisessä erityisesti keski- ja alavartalon alueella.
Asiakaspalautteita:
Usein kysyttyjä kysymyksiä:
Mitä HYPOXI on?
HYPOXI on kevyen liikunnan ja alipainehoidon yhdistelmä, jolla voidaan kohdentaa rasvanpoltto alavartaloon: vatsanalueelle, reisiin ja pakaroihin. HYPOXI polttaa tehokkaasti sisäelinrasvaa ja poistaa selluliittia. HYPOXI eroaa muista rasvanpoistohoidosta siinä, että se on täysin luonnollinen ja terveyttä edistävä menetelmä. HYPOXI on myös tehokas palautusharjoittelu urheilusuorituksen jälkeen ja sitä käytetään myös osana fysioterapiaa. Lisäksi lipedeman hoidossa HYPOXI:lla saadaan erittäin hyviä tuloksia.
Kenelle HYPOXI sopii?
HYPOXI sopii kaiken ikäisille naisille ja miehille , jotka pystyvät terveytensä puolesta kuntopyöräilemään kevyellä vastuksella.
Mikä on lymfakierto?
Lymfakierto tarkoittaa sitä, kun lymfa, eli valkuaispitoinen kudosneste suodattuu verisuonista kudoksiin ja sieltä imusuonia pitkin imusolmukkeisiin ja lopulta takaisin laskimoverenkiertoon. HYPOXI® tuo tehokkaasti ja nopeasti helpostusta imunestekierron häiriöiden (lymfedeema ja lipadema) oireisiin.
Voiko HYPOXIn avulla vähentää selluliittiä?
Kyllä. HYPOXI on ainoa luonnollinen ei-invasiivinen menetelmä, joka todistetusti vähentää selluliittia pitkäaikaisin tuloksin, koska HYPOXIn avulla pystytään tehokkaasti polttamaan ihonalaista rasvaa.
Kuinka nopeasti HYPOXI vähentää selluliittiä?
Tarvittavan HYPOXI-jakson pituus riippuu lähtötilanteesta. Siihen liittyviä tekijöitä ovat selluliitin laatu ja määrä, ikä, ihokudos sekä lihaksisto. Hoitojakson pituus on yleensä 4-10 viikkoa.
Hypoxin hyötyjä:
- Näkyviä tuloksia jo 4 viikossa
- 3 X paremmat tulokset kuin tavallisella liikunnalla
- Perustuu kevyen liikunnan ja alipaineen yhdistelmään
- Vähentää tehokkaasti selluliittiä
- Polttaa tehokkaasti sisäelinrasvaa
- Naisille ja miehille, kunnosta ja iästä riippumatta
- Luonnollinen menetelmä
- Tutkitusti toimiva menetelmä
- Tuloksia on helppo ylläpitää
- Henkilökohtainen ohjaus ja ruokavalioneuvonta
- HYPOXIssa käydään jaksoittain
- Ohjaaja on aina studiolla sinua varten!
- Urheilijat voivat hyödyntää HYPOXIa nopeampaan palautumiseen
- HYPOXI soveltuu myös kuntoutukseen ja lipoedeman avuksi